Hei vaan,
Ajattelin tänään kertoilla vähän jotakin mun tän hetkisestä elämäntilanteesta ja keskittyä eniten siis juurikin opiskeluun.
Estenomiopiskelijana mulla on todella, todella vähän varsinaisia opetustunteja (n 20- 30h/vko). Sen sijaan erilaisia aikaavieviä tehtäviä ja projekteja on paljon. Ensimmäinen alakohtaisiin opintoihin kuuluvaan tehtävään piti varata 15 tuntia aikaa, toiseen 26. Näiden lisäksi liiketalous, kemia, äidinkieli ja ruotsin tukikurssi (:DDDD) vievät oman osansa ajasta.

Tänään sain taas lisähommia, mutta tällä kertaa vähän hauskempia. Ensin kuitenkin alustan tätä kivaa juttua vähäsen.Turun Ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijoilla on toimiva osuuskunta eli siis oma yritys. On niitä muillakin koulutusohjelmilla, mutta meidän menestyy kaiken lisäksi yllättävän hyvin. Me siis teemme kaikki projektimme osuuskuntamme Team Estenomin nimissä ja keräämme näin varoja luokallemme. Nämä rahat voimme myöhemmin käyttää esim. opintomatkaan ulkomaille. Opintomatka= esim. jotkut kauneusmessut Italiassa, jotka kesätävät päivän ja loppuajan saa lomailla:DD
Team Estenomin alla toimivat Team Tili, Team Viestintä ja osuuskunnan hallitus - tietenkin. Hallitus nyt hoitaa mitä hallitus hoitaakin eli hyväksyy asioita ja päättää niistä. Team Tili hoitaa kirjanpitoa ja Team Viestintä viestintää luonnollisesti.
Minä liityin Team Viestintään ja tänään meillä oli eka kokous. Oli siellä paljon blaablaa, mutta saatiin luokkakaverin kanssa hoitaaksemme liikelahjojen hankkimisen ja Team Estenomin edustuspaidat. Välillä jotain vähän kevyempää hommaa!
Kiinnostaako ketään nämä koulujutut?:DD
-Rellu-
ps. Otsikko ei siis ole sarkastinen
pps. Jos Team Estenom kiinnostaa enemmän, tutustukaa nettisivuihin: www.teamestenom.com

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti