2009/10/06

Kaikkea Kivaa Kinnuselta



"Kinnunen Oy on Suomen suurin kauneudenhoitoalan tukkuliike, joka on toiminut jo yli 36 vuotta. Olemme täyden palvelun talo ja palvelemme asiakkaitamme koko Suomen laajuisesti kuuden toimipisteen, aluemyyntiedustajiemme sekä jälleenmyyjiemme kautta.

Meiltä saat kaiken mitä tarvitset: parhaat merkkituotteet, uutuudet, ammattitaitoasi kehittävät koulutukset, laadukkaat kalusteet ja monipuolisen valikoiman tarvikkeita sekä laitteita. Laaja jatkuvasti kehittyvä valikoimamme takaa monipuolisen tarjonnan hius-, kosmetologi-, meikkaus- ja maskeerausalan ammattilaisille tai ammattilaiseksi opiskeleville."
teksti täältä: Kinnunen Oy

Hyvä syy opiskella estenomiksi on, että saan asioida tässä ihanassa liikkeessä. Eilen me vihdoin ja viimein vietiin se nimilista sinne parin koulukaverin kanssa ja samalla vietettiinkin siellä hieman aikaa ja jotain tarttui mukaankin. Paljon enemmän olisi voinut tarttuakin, niin paljon kaikkea kivaa siellä oli.



Muovikassini sisälsi:

Kinnusen kultaisia pinnejä, ainakin, miljoona kappaletta
Keunen kampa piikkipäällä (Helene onko tälle joku oma nimi?)
Kinnusen häivytyssivellin ja vaahtomuovipäinen sivellin
Kynsiviila ja Star Gazer -kynsilakka
Keunen Design texturizer, jonka hyvistä ja huonoista puolista voin kertoa joskus, kun saan aikaiseksi
+iso kasa Keune Blendin näytteitä mmm



Ja tätä ihanaa kynsilakkasävyä oli tietenkin heti pakko päästä kokeilemaan. Eikö ole ihana?

ps. Oisin voinut ostaa kaikki miljoona kynsilakkaa ja miljoona ihanaa luomiväriä, mutta ehkä myöhemmin (lue: en osannut päättää).

pps. Oli pakko leikata semipitkät kynnet töpöiksi, kun alkoivat olemaan niin kamalassa kunnossa:(

-Rellu-

6 kommenttia:

Hellu&Rellu kirjoitti...

no piikkikampa, permanenttikampa ym ym

ja ne luomivärit on tosi kökköjä. Niissä ei oo pigmenttiä paljon lainkaan :P

Hellu&Rellu kirjoitti...

Ehkä munkin pitäs kirjottaa tänne joskus muuallekin kun kommenttipoksiin :D

Unknown kirjoitti...

Hienot ostokset :)

Hellu&Rellu kirjoitti...

Helene saat silti kommentoidakin:D ja hitto jos ne luomivärit on huonoja, koska himoitsin niitä neonvärejä, ne oli parhaita:DD EN MUUTEN NÄHNY YHTÄÄN GHD-rautaa!

Hellu&Rellu kirjoitti...

Mulla on muistaakseni joku keltanen neonvärinä tai sit muuten vaan kirkkaana mut vitut siitä saa mitään väriä irti :D:D Kysyiks onks niillä?

Hellu&Rellu kirjoitti...

en kysynyt ku ei mulla kuitenkaan ois rahaa:D